Viikko 3, 2022

Tällä viikolla positiivista on ollut se, että sopiva ruokarytmi tuntuu tosiaan löytyneen kolmen aterian mallista, välipalalle harvoin on tarvetta eikä mielitekoja varsinaisesti ole ollut. Yhtenä päivänä söin hieman karkkeja (ehkä kourallisen) kun puolisoni oli ostanut mutta itse olen pystynyt kaupassa välttämään kiusaukset. Tai kiusauksia ei oikeastaan ole ollutkaan. Positiivista oli myös se että liikkumaan lähteminenkin on tuntunut helpolta ja meinasinkin jo tehdä useammankin kävelylenkin tällä viikolla kuin vain kaksi mutta keli muuttui plussa-asteiden myötä niin liukkaaksi että nastakengilläkin jalka lipsui joten päätin turvallisuussyistä odotella josko viikonlopun jälkeen joku kävisi hiekoittamassa tiet. Hieman syrjässä asumisen huonoja puolia että täällä pyörätiet ovat aina viimeisenä huollettavaksi.

Negatiivista on toki ettei paino muuttunut miksikään, luulen kuitenkin että syynä on eilen venynyt työpäivä jonka vuoksi söin illallisen melkein kaksi tuntia normaalia myöhemmin. Uskottelen ainakin itselleni että edes parisataa grammaa olisi kadonnut kun kaloritkin olleet koko viikon miinuksella.

 Paino 

27.12.21 99,8kg

3.1.22 98,4kg

10.1.22 98,2kg 

17.1.22 97,8kg

24.1.22 97,8kg

Muutos viime viikosta 0,0kg

Muutos yhteensä -2kg

Tammikuun tavoitteet 

Villasukat ovat edenneet ja ihan hyvät mahdollisuuden on saada ne valmiiksi reilussa viikossa. Eka valmis ja parikin jo kantapää vaiheessa.

Lenkillä tosiaan käyty myös kaksi kertaa, 35min ja 40 min kävelyt 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11

Kannustimia kesäksi

Viikko 14