Elokuun ensimmäinen

 Heinäkuu ei ollut todellakaan niin vahva painonpudotuksen kannalta kuin toivoin. Päivällä on vieläkin aivan liian kuuma että jaksaisi liikkua mitään ylimääräisiä, joten lenkkeiltyä ei ole tullut juuri yhtään. Yöt ovat sentään olleet helpompia sillä alkaa olla jo hämärää ja lämpötila laskee sen verran että olen pystynyt nukkumaan kokonaisia öitä. Positiivista on myös, että kaksi viikkoa on mennyt herkuitta ja kaloreita ylittämättä. Tavoitteesta kuitenkin jäätiin. Tänään olisi painon pitänyt olla 95kg, mutta vaaka näytti 96kg. Kilon pudotus vain kuukaudessa mutta sentään suunta alaspäin.  Tulevia tavoitteita en lähde muuttamaan vaan toivon että elokuu tuo hieman inhimillisempiä kelejä tullessaan ja liikunnan aloittaminen näkyisi sitten syyskuun tuloksessa.

Painon muutos 

1.7.2021 97kg

1.8.2021 96kg (-1kg) 

Tavoitteet

1.7.2021 97kg ✅

1.8.2021 95kg ❌

1.9.2021 93kg

1.10.2021 91kg

1.11.2021 89kg

1.12.2021 87kg

1.1.2022 85kg

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11

Kannustimia kesäksi

Viikko 14