Tammikuun talouskatsaus

 Teen ihan erillisen postauksen siitä miten talouteen liittyvät lupaukseni ovat tammikuussa edistyneet. En halua tarkkoja lukuja lyödä tiskiin joten seuraan tavoitteideni etenemistä prosenteissa. Tavoitteeni oli että vuoden lopussa minulla olisi lainoja (poislukien asuntolaina) korkeintaan yhden kuukausipalkan verran. Tämän vuoden alussa lainoja oli yhteensä 2,5 kuukausipalkan verran. Jos kuukausipalkka syystä tai toisesta vuoden aikana muuttuu, käytän kuitenkin tätä vuodenvaihteessa ollutta palkkaa vertailukohtana.

Säästötavoitteena on saada yhden kuukausipalkan verran puskuriin normaalisäästöjeni lisäksi ja kun tämä on saavutettu niin lisätään puolella rahastoihin meneviä summia. Minulla siis menee kuukausisäästösopimuksella rahastoihin ja lainanhoitotilille ylimääräiset summat joille on käyttökohteet talon kunnossapitoon liittyvissä jutuissa sekä äärimmäisessä katastrofissa kuten pitkäaikaisen työttömyyden tai sairauden varalle tai jos hyvin käy eikä näihin tarvi kajota niin sitten eläketurvaksi. Nyt haluan kuitenkin kerätä vielä erilliset säästöt jotka varmistaisivat etten joudu osamaksulla ostamaan mitään sekä mahdollistamaan muita haaveitani esim lomat ja opiskelu.

Tässä kuussa olen tarkastellut budjettiani ja lopettanut turhia suoratoistopalveluita, jätin vain ne, joita käytetään eniten eli netflixin ja Spotifyn. Viime kuussa kilpailutin jo sähkösopimuksen ja puhelinliittymät katsotaan myöhemmin keväällä kun määräaikaisuudet ovat päättymässä. Muut ovatkin aikalailla ajantasalla. 

Lainoista maksettu 10,5% vuoden tavoitteesta

Säästetty puskuriin 1,4% vuoden tavoitteesta

Lainojen lyhennykseen olen tyytyväinen mutta tässä kuussa säästöön en laittanut kovinkaan paljoa, sillä tämä tammikuu on siitä ikävä kuukausi heti joulun perään että sen lisäksi ettei joulukuun tilistä paljoa jäänyt jäljelle erääntyy myös tässä kuussa monet vakuutukset ja kalliimmat laskut. Muutenkin tästä alkuvuodesta pidän pääpainoa velkojen lyhennyksessä jotta saan niistä vapautuvan rahan käyttöön eikä tarvitse maksaa turhia korkoja ja tilinhoitokuluja. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11

Kannustimia kesäksi

Viikko 14