Miksi vain kävelen?

 Haluan olla paremmassa kunnossa. Energisempi ja terveempi. Tämä on se päämäärä mutta eikö sen saavuttaisi nopeammin treenaamalla monipuolisemmin kuin vain kävelemällä? Eikö minua pelota että kilot lähtevät rasvan sijasta lihaksista? Tottakai tuloksia tulisi paremmin ja varmasti järkevämmin kun viikko-ohjelmaan kuuluisi myös lihaskuntotreenejä. Syitä siihen, miksi tavoitteena on vain kävellä näin aluksi on useita. Ensinnäkin, olen helposti innostuvaa ja yhtä nopeasti kyllästyvää tyyppiä. Olen aloittanut ties kuinka monta liikuntahaastetta elämäni aikana, ihan ostetuista liikuntaohjelmista alkaen itse keksittyihin tai netistä ilmaiseksi löytyneisiin. Aina ne jäävät kesken. Toiseksi minulla on aina ollut todella ongelmallinen suhde ruokaan ja liikuntaan. Olen kaikki tai ei mitään ihminen. Joko syön superterveellisesti (ja vähän) ja liikun hulluna tai mätän suuhuni kaiken mikä eteen sattuu ja makaan sohvalla kaiken ajan minkä voin. Nyt minun on tarkoitus ihan tosissaan oppia terveelliset elämän tavat eikä niistä oman kokemukseni perusteella tule pysyvää rutiinia sillä, että yritän muuttaa itseni joksikin joka en ole liian nopeasti ja suurilla muutoksilla. Tämän vuoden tavoitteen on lopulta juosta 10km johon lähdetään näin alkuvuodesta ihan vain kävellen kasvattamaan kuntoa. Pääpaino on oppia tunnistamaan nälkä ja tehdä fiksuja ruokavalintoja ilman että tarvitsee kieltää itseään mitään ja ilman että tästä tarvitsee tehdä mitään numeroa. Lisäksi minulla on todella paljon ylipainoa. Kaikki liikkuminen on huonon kunnon lisäksi todella raskasta tämän painoisena ja kävely sekä uinti ovat ainoat vähänkään kiinnostavat lajit ja ainoastaan toista voin tällähetkellä koronatilanne huomioiden harrastaa. Jos ja kun rajoituksia puretaan alan varmaankin käymään kävelyn lisäksi myös uimassa ja kesällä pyöräilemässä mutta ne ovat vain ylimääräisiä suorituksia jos sattuu siltä tuntumaan ja ainoat tavoitteet tälle vuodelle liittyy kävelemiseen ja juoksemiseen. Parasta olisi, jos painon pudotessa ja kunnon hiljalleen kasvaessa innostuisin kunnolla liikunnasta ja monipuolisesta treenaamisesta mutta tällähetkellä kaikki liikunta on askel parempaan.

No mites se juokseminen sitten tällä ylipainolla? Minulla on tämän vuoden painonpudotustavoite 23kg josta ensimmäisen 3kk aikana 8kg ja sen jälkeen 5kg/3kk tahdilla loppuvuosi. Vuoden lopussa minulla on vielä noin 10kg matkaa normaalipainon ylärajalle. Tämä ensimmäinen 3kk vain kävellään ja sitten aletaan hitaasti treenaamaan hölkkäämistä. Jos pysyn painonpudotustahdissa niin siinä vaiheessa kun pääsen hölkkäämään ensimmäisen kokonaisen kilometrin, painan suunnilleen samanverran kuin muutama vuosi takaperin edellisen kerran juoksukoulun suorittaessani. Tällöin suoritin 12 viikon juoksukoulun jonka tavoitteena oli päästä 5km matkaan ja onnistuin. Juoksemisesta ei vaan koskaan tullut niin kevyttä ja hauskaa että olisi jäänyt pysyväksi harrastukseksi ja aika pian into lopahti kun ruokavaliokin alkoi repsua ja paino taas nousta. Tiedän kuitenkin sen olevan mahdollista ja toivoisin että siitä tulisi ajan myötä pysyvä harrastus, mutta jos se ei ala tuntumaan kivalta niin sitten mietitään muita liikuntamuotoja. Kunhan vain löytäisin sen oman lajin painonhallinnan tueksi. Nyt lajiksi valikoitui kävely ja juoksu, koska niitä voin harrastaa vaikka millaisia rajoituksia tulisi eivätkä ne ole kellonaikaan sidottuja. Jos en saa liikuntatavotteita täyteen, voin syyttää vain itseäni. Juostahan voi vaikka keskiyöllä ja kaatosateessa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11

Kannustimia kesäksi

Viikko 14