Lupaukset 2021

 Vuoden ensimmäinen päivä. Toivottavasti tästä vuodesta tulee parempi kuin edellisestä, vaikka pahoin pelkään ettei pahinta ole vielä nähty. Maailman tapahtumiin kykyni vaikuttaa on varsin rajallinen, toki omalta osaltani huolehdin rajoitusten noudattamisesta niin hyvin kuin pystyn sekä annan tukeni tahoille joiden uskon voivan tehdä huomisesta paremman meille kaikille. Mihin taas voin vaikuttaa huomattavasti enemmän on ihan oma hyvinvointini ja jaksamiseni. Tästä syystä olen aloittamassa tätä blogia, päiväkirjaksi ja tavoitteiden edistymistä seuratakseni.

Helpointa on varmaan aloittaa tavoitteideni pohjustaminen asioista joihin olen ollut viime vuosina tyytymätön ja jotka ovat jääneet ilman asiankuuluvaa huomiota eivätkä siten parantuneet kuin taikaiskusta.

Olen tyytymätön fyysiseen kuntooni ja painooni. Ylipainoa on kertynyt reilusti ja se vaikuttaa jaksamiseeni.  Painoni lähti nousemaan vaikeiden elämäntilanteiden aikana ja tupakoinnin lopettaminen vuosia sitten kiihdytti nousua entisestään. Asiat ovat kuitenkin olleet jo pitkään kunnossa joten näiden asioiden tekosyynä käyttäminen saa loppua. 

Taloudellinen tilanne on rassannut mieltäni pitkään. Periaatteessa kaikki puitteet ovat kunnossa, olen ollut työelämässä 20-vuotiaasta lähtien äitiyslomia lukuunottamatta ja vaikkei palkkani päätä huimaa olen kuitenkin onnistunut säästämään kohtuudella ja ostamaan talon josta toki lainaa maksetaan vielä pitkään. Se mikä minua haittaa on että minulla olisi kyllä mahdollisuudet saada säästettyä ja sijoitettua huomattavasti enemmän haaveideni toteuttamista varten mutta mukanani roikkuu muutamia turhia lainoja joiden lyhentämiseen käytetyt varat käyttäisin mieluummin arjen helpottamiseen ja myös säästämiseen jotta voisin toteuttaa haaveitani nopeammin.

Kolmantena olen pitkään harmitellut sitä että olen opiskellut vain toisen asteen tutkinnon joka ei nykyisellään enää vastaa ihan sitä mitä haluaisin tehdä. Haluaisin siis opiskella lisää joko nykyistä alaa tukevia tai jopa kokonaan uutta alaa. Opiskelijaksi ryhtyminen tuskin tänä vuonna onnistuu mutta jos saan arkeen enemmän jaksamista tai taloudellista pelivaraa tämä voisi lähivuosina olla mahdollista.

Näiden pohjalta olen suunnitellut seuraavan tavoitelistan jonka aion pilkkoa vielä pienempiin välitavoitteisiin.

1.  Painon pudotus 23kg. Tämä jaetaan neljään osatavoitteeseen, 8kg, 5kg, 5kg ja 5kg, aina 3kk aikaa yhteen osatavoitteeseen.

2. Aloita hölkkääminen. Vuoden lopussa olisi tavoitteena päästä 10km matkaan. Uskon tämän olevan mahdollista sillä olen pari kertaa aiemmin suorittanut 12 viikon juoksukoulun jossa tavoitteena ollut juosta 5km. Vuosi aikaa 10km suoritukseen tuntuu ihan mahdolliselta. Tämäkin jaetaan 4 osatavoitteseen. Ensin 3kk kasvatetaan peruskuntoa kävelemällä säännöllisesti matkoja pidentämällä, sitten 3kk juoksukoulu tavoitteena 5km matka, seuraavan 3kk aikana tavoitteena pidentää matka 8km ja viimeisen 3kk aikana lopulta se 10km.

3. Lyhentää ylimääräisiä lainoja niin että vuoden lopussa niitä on korkeintaan yhden kuukausipalkan verran.  Tämän hetkinen tilanne noin 2,5 kuukausipalkan verran lainaa.

4. Saada puskuriin yhden kuukausipalkan verran rahaa yllättäviin menoihin.

5. Kun puskuri on kerätty, laitetaan rahastoihin  normaalin kuukausisäästön lisäksi puolet vuodenaikaisesta säästöstä lisää.

6. Selvitä mitä kursseja voisi suorittaa etäopiskeluna työnohessa jotka tukisivat myöhempiä opiskeluja.


Eiköhän näillä päästä alkuun.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11

Kannustimia kesäksi

Katastrofaaliset seuraukset