Kolmas viikko

 Tammikuun kolmas viikko alkoi reippaissa merkeissä. Ilma on sen verran lauhtunut että lenkkipolulla on tullut viihdyttyä muutenkin kuin vain pakolliset työmatkat. Samalla aloin kaipaamaan taas kuulokkeita jotka jompikumpi lapsista on lainannut ja jättänyt palauttamatta. En ole vieläkään niitä löytänyt tai saanut aikaiseksi ostaa uusia. Olisi kyllä ihan kiva saada musiikkia tuonne matkan varrelle. Tällä hetkellä kaikki tuntuu jotenkin kivalta ja helpolta tämän elämäntapamuutoksen suhteen. Ruokavalio tuntuu helpolta, kun mitään en punnitse tai laske, merkkaan vain syömäni ruokalajit ylös kaikessa yksinkertaisuudessaan vain tyyliin "lounaalla makaronilaatikkoa, salaattia ja vettä". Yhtään kertaa en ole vielä ärsyyntynyt tähän uuteen tapaani ennen syömistä käyttää pari minuuttia sen pohtimiseen kuinka kova nälkä minulla on ja milloin on seuraava mahdollisuus ruokailuun ja sen pohjalta päättä mitä ja kuinka paljon lautaselleni laitan. Nälkäiseksi en ole jäänyt kertaakaan tällä tavalla eikä ähkyjäkään ole tullut vedettyä.  Ainoa ongelma on ehkä ollut se ettei töissä aina pysty pitämään taukoa suunniteltuun aikaan ja pari kertaa on ollut vähän liian kova nälkä ennen kuin on ehtinyt syömään mutta olen nyt alkanut ottamaan jonkin pienen juotavan jogurtin tai smoothien mukaan mikä on helppo ja nopea juoda työpisteellä jos syömään ei ehdi. Myös vihreää teetä olen juonut huomattavasti enemmän kuin ennen, osittain korvaten sillä päivän kahvit aamukahvia lukuun ottamatta sillä viime kuukausina olen havainnut kahvin aiheuttavan närästystä toisin kuin teen ja näin kylmällä tuntuu että päivän mittaan kaipaa enemmän lämmikettä.

Liikkuminenkin tuntuu kivalta ja kevyeltä. En tiedä voiko näin pieni painonpudotus jo vaikuttaa tosissaan jaksamiseen vai johtuuko kaikki pitenevistä päivistä, välillä näyttäytyvästä auringosta vai mistä mutta olo on oikein hyvä. Toivottavasti ensi viikollakin sillä muistan jostain lukeneeni että neljäs viikko olis se pahin mihin monilla usein homma kaatuu. 

Painon muutos viikossa -1,1kg

Painon muutos vuoden alusta -3kg

Matkaa ensimmäiseen tavoitteeseen 5kg

Vyötärön muutos viikossa -2cm

Vyötärön muutos vuoden alusta -6cm

Kävelty viikossa 4h 20min

Tämän viikon suorituksiin voi todellakin olla tyytyväinen! Ensimmäinen tavoitteeni on pudottaa painoa 8kg/3kk joka tekee kuukautta kohdin pyöristettynä 2,7kg. Olen siis hieman edellä aikataulusta koska tammikuuta on viikko jäljellä ja tavoite  on jo saavutettu. Neljäs viikko voikin sitten olla haastava sillä sinne on suunniteltu myös herkkupäivä. Ajatuksena oli leipoa lasten kanssa jotain hyvää ja kohtuudella aion leivonnaisia nauttia itsekin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Viikko 11

Kannustimia kesäksi

Katastrofaaliset seuraukset