Tekstit

Heinäkuun talouskatsaus

 Pitkän kesätauon jälkeen pitää välillä päivittää vähän näitäkin kuulumisia.  Edellinen talouskatsaus on tehty huhtikuussa eikä siitä juuri muutosta ole tullut. Säästöön laitettu summa on sama ja velat lyhentyneet vain satasella. Kaikista veloista on kesän aikana maksettu minimit mutta kesäloma reissulla tuli yllätyksiä vastaan jonka vuoksi jouduin käyttämään luottokorttia. Maanantaina alkaa arki loman jälkeen eikä loppuvuodelle ole tiedossa suurempia rahanmenoja vaikkakin pian päättyvän määräaikaisen sähkösopimuksen vuoksi sähkön hinta tulee pomppaamaan samoin kuin asuntolainan korkojen tarkistus tulee nostamaan korot plussalle ensimmäistä kertaa meidän laina-aikanamme joten hieman hirvittää miten tästä tullaan selviämään. Asuntolainaa ei onneksi paljoa ole jäljellä mutta kun kaikki hinnat pomppaa yhtäaikaa niin vähän tässä miettii että mistä säästää kun talous on jo muutenkin vedetty tiukalle. Velat lyhentyneet 997€/2000€ Säästöön laitettu 100€/1000€

Kevään kuulumisia

Tässä tuli nyt parin viikon tauko edelliseen punnitukseen pääsiäisen vuoksi. Parissa viikossa paino on mennyt puoli kiloa alaspäin. Tavallaan olen vähän pettynyt tulokseen mutta toki väliin mahtuu pääsiäinen jolloin herkuteltiin mämmillä ja pashalla ja grillattiinkin ekan kerran tälle kevättä. Olin kuitenkin elätellyt hieman suurempaa pudotusta sillä liikuttu on runsaasti koko nämä pari viikkoa. Kävelyllä on käyty useita kertoja samoten pyöräilemässä lähes joka ikinen päivä. Pyörän matkamittariin on kertynyt lähes 200km!! Kahden viikon aikana kun on käyty pyöräilemässä iltaisin lasten kanssa ja töistä tullut ajettua kotiin vähän pitempää reittiä. Paino  27.12.21 99,8kg 31.1.22 97kg 21.2.22 97kg 31.3.22 101,6kg 4.4.22 100,6kg 11.4.22 100,1kg 25.4.22 99,6kg Muutos edellisestä -0,5kg Muutos yhteensä -0,2kg

Huhtikuun talouskatsaus

 Kolmasosa vuodesta alkaa olla takana. Alkuvuosi on keskitytty lähinnä pienempien osamaksujen maksamiseen pois ja hyvin olenkin saanut niitä tiputettua kyydistä, tässäkin kuussa päättyi kahden maksaminen. Kahdet tilinhoitomaksut ja korot vähemmän toukokuussa maksettavaa joten isommatkin alkavat lyhenemään reilummin. Säästöön en ole nyt tammikuun jälkeen siirtänyt rahaa vaikka olisin voinut vaan olen sensijaan jättänyt reilummin pelivaraa arkeen ettei uusia osamaksuja tarvisi ottaa. Yllätyksiä on riittänytkin niin lemmikkien sairastellessa kuin lasten venyessä pituutta siihen tahtiin että vaatekauppojen ovet ovat käyneet tiuhaan. Toukokuussa jo varaudutaan kesälomaan ja kesä- ja heinäkuussa aina on lomien takia reilummin menoja  mutta elokuussa aletaan taas panostamaan säästämiseen.  Tavoitteiden eteneminen  Velkoja maksettu 873,09€/2000€ Säästöön siirretty 100€/1000€

Viimeinkin sopiva viikkotahti

Tällä viikolla tuli käytyä kävelyllä ja pyöräiltyä huomattavasti enemmän. Harmi vain että sää on vielä niin vaihteleva että välillä tulee lunta ja jäätä taivaan täydeltä ja välillä on niin kesäistä ja lämmintä. Hankaloittaa suunnittelemista ja sopivaa pukeutumista kun aamulla töihin lähtiessä voi olla useampi aste plussaa ja kotia tullessa pakkasta ja lumisadetta. Jokakeväinen ongelma vaan en siitä ole koskaan oppinut tykkäämään. Liikuttu kuitenkin on ja vähän elättelin toiveita että saisin tavaksi pyöräillä töistä kotiin hieman pidempää reittiä, edes parin kilometrin kolmen kilometrin pidennys niin luulisi sen pitkällä aika välillä jossain näkyvän. Lukemisen ja joogat ei nyt kyllä ole kiinnostanut ollenkaan joten saa nähdä miten näiden osalta tavoitteet menee. Paino on kuitenkin sopivalla 0,5-1kg viikkotahdilla putoamassa joten tyytyväisiä ollaan.   Paino  27.12.21 99,8kg 3.1.22 98,4kg 10.1.22 98,2kg  17.1.22 97,8kg 24.1.22 97,8kg 31.1.22 97kg 7.2.22 97,3kg  14.2.22 97,3kg  21.2.22 97

Kannustimia kesäksi

  Viime viikko oli taas aika tynkä, kun sain aktivoitua itseni vasta torstaina tuon kuukauden tauon jälkeen. Silti tässä muutamassa päivässä sai nesteet kivasti liikkeelle, ihan vain palaamalla siihen kolmeen ateriaan päivässä ja lopettamalla napostelun. Varsinaisesti en merkinnyt syömisiäni mutta arvioin ulkomuistista ja silmämääräisesti minkä verran kaloreita ateriat sisälsivät ja pyrin pitämään ne alle 2500kcal vuorokaudessa. Kävelylläkin tuli käytyä ja voin sanoa että kunto on kyllä kuukauden löhöämisellä mennyt hurjasti alaspäin kun normaali parin kilometrin lenkki tuntui olevan liikaa. Toivottavasti se kasvaa yhtä nopeasti kuin laskikin. Kesälle tuli parikin juhlakutsua joihin olisi kiva mahtua johonkin uuteen kivaan mekkoon joten siinäpä vähän kannustimia tulevaan koitokseen. Jos ei paino ole selkeästi laskussa niin uusiin tämän kokoluokan mekkoihin en enää sijoita vaan sitten saadaan juhlia vanhoissa. Tavoitteena siis ennen juhannusta yhtä kokoa pienempi vaatekoko, mitä se sitt

Katastrofaaliset seuraukset

Neljä viikkoa ilman painon seurantaa ja tulokset ovat katastrofaaliset. Ensimmäinen punnitus tauon jälkeen näytti hurjat 101,6kg eli plussaa on tullut reilusti. En jotenkin saa käyntiin tätä hommaa taas ollenkaan. Aamun punnitus kyllä pysäytti sillä en ole varma olenko ikinä painanut näin paljon. Ei ihme että jaksaminen on ollut heikkoa ja kaikki vaatteet kiristää ja puristaa. Stressi käyrä on huipussaan sillä sairastelun vuoksi rästissä olevia hommia on järjettömästi ja olen niitä nyt yrittänyt saada hoidettua. Valoa onneksi näkyy jo tunnelin päässä ja uskon saavani viimeiset rästit hoidettua ensi viikolla. Sitten onkin 10 päivän työputki luvassa pääsiäisestä johtuen eli ihan helpolla ei päästä mutta huhtikuulle otan kuitenkin maltillisia tavoitteita. Paino  27.12.21 99,8kg 3.1.22 98,4kg 10.1.22 98,2kg  17.1.22 97,8kg 24.1.22 97,8kg 31.1.22 97kg 7.2.22 97,3kg  14.2.22 97,3kg  21.2.22 97kg 31.3.22 101,6kg Muutos edellisestä +4,6kg Muutos yhteensä +1,8kg ( Korjaus 4.4. huomasin vahingos

Maaliskuun talouskatsaus

 Maaliskuussa on aika hyvin pysytty budjetissa, talvilomasta huolimatta, kiitos koronan kun reilut pari viikkoa meni ihan vain neljän seinän sisässä. Lomaa ennen vältettiin kaikkia ylimääräisiä menoja ettei vaan lomasuunnitelmat peruunnu mutta jostain se tauti meille silti kantautui. Ihmeen pitkään sitä kuitenkin välteltiin vaikka aika normaalisti tässä on eletty, itselläni ei ole edes etätyömahdollisuutta.  Hieman ollaan silti jäljessä aikataulusta, ei onneksi pahasti.  Tavoitteiden eteneminen  Velkoja maksettu 436,49€/2000€ Säästöön siirretty 100€/1000€